Mitä ulos päälle?

Hetki sitten ei tarvinnut vielä hanskojakaan

Sitä täällä on nyt saanut pähkäillä. Aamulla voi olla hyvinkin kylmä, mutta päivällä aurinko saattaa paistaa lämpimästi. Sitten on tuo tuuli! Näin meren läheisyydessä asuessa tuuli voi olla hyvinkin napakka.

itselleni vielä osaan pukea melko oikein päälle. Hanskoja ja kaulahuivia voi tarvittaessa riisua pois, tai kärryjä voi työnnellä rivakammin, että saisi itsensä lämpimäksi. Mutta tuo pikkuneiti! On jotenkin vaikea arvailla mitä kaikkea ulos lähtiessä pitäisi pukea, että ei paleltuisi, mutta ei myöskään läkähtyisi. 

Meillä on nyt ollut käytössä välikausihaalari. Sinne alle olen säästä riippuen sitten yrittänyt säätää oikeanlaista vaatetta. Haalari itsessään on todella ohut, mutta suojaa tuulelta hyvin. Välillä olen laittanut sisähousujen päälle villahousut, ja välillä sisähousujen alle sukkahousut. Yleensä bodyn päälle olen laittanut fleecetakin, joka on yllättävänkin lämmin. 

Sitten on nämä hatut, hanskat, töppöset, villasukat, kaulahuivit ym. Pipon onnistuin löytämään aika sopivan tähän vuodenaikaan. Se on ohutta neuletta, jossa on kangasvuori. Alle mahtuu kypärämyssy, jos alkaa tuntumaan liian viileältä. Lapasten käyttö ei tyttöä hirveästi miellytä, ja peukalottomilla lyhytvartisilla hanskoilla ei tee enää mitään, ne lentävät saman tien pois. Onneksi äitini teki neidille pitkävartiset (menee yli kyynärpään) lapaset, jossa on juuri sopivan kokoinen peukalonpaikka. Ne pysyvät kädessä, ja niillä saa jopa jostain vähän otettakin. Samasta langasta tyttö sai myös pitkävartiset villasukat ja ihanat söpöt säärystimet. Kaulalle pitäisi vielä saada jotain. Kaulaliinalla ei varmaan vielä tee mitään, joten olisiko kauluri hyvä? Oma muistikuva kaulurista on kutittava, mutta kai niitä löytyy sellaisia, missä olisi pehmeä kangas kaulaa vasten.

Väliin löytyy jos jonkinmoista lämmikettä

Kävimme eilen illalla hakemassa autolla ruokaa pizzeriasta (rantakunto-projekti mielessä, otin kebabin salaatilla!), ja kokeeksi laitoin tytön sisävaatteissa toppahaalariin, ja pipon päähän. Ajattelin, että näin ei tarvitsisi pukea niin montaa eri vaatekappaletta päälle. Talvihaalari oli kuitenkin auttamattomasti ainakin tuolle reissulle liian kuuma. Mutta kohta ehkä ulkoillessa vosi ottaa käyttöön. Tyttö ei kuitenkaan vielä liiku ulkona, vaan kököttää kärryissään. Ja nyt kun koppa on vaihdettu istuinosaan, niin ei suojaakaan ole niin paljon. 

Niin paljon kun olenkin töissä lapsia pukenut eri säillä pihalle, niin tälläisen pikkuisen kanssa aiheuttavat ulkovaatteet hieman päänvaivaa. Onko muilla samaa ongelmaa? Millaisia ratkaisuja näille säille?

Tervetuloa syksy

Pidän syksystä. Vaikka luonto vaipuu syksyn aikana uneen, on tässä vuodenajassa aina uuden alun tuntua. Olenkin usein ajatellut, että uusi vuosi voisi hyvin alkaa syksystä. Alkaahan silloin koulussakin uusi luokka, ja muutenkin monilla usein uuden kuviot. Kesälomat on pidetty ja arki palaa takaisin raiteilleen. 

Syksyllä ilma tuntuu ihanan raikkaalta. Aamuisin ilma voi olla suorastaan kipakan kirpeä, mutta päivällä aurinko vielä lämmittää. Ennen kuin lehdet putoavat puista, päivät pimenevät ja kaikki muuttuu harmaaksi ja pimeäksi, niin kesän vihreä vaihtuu kauniisti punaiseen, oranssiin, keltaiseen ja ruskeaan. 

Syksystä ei myöskään ole pitkä matka vuoden kohokohtaan, Jouluun. Loving it.

Hurjaa kehitystä

Eilen seitsemän kuukautta täyttänyt pikkuneiti tuntuu ottavan hurjia harppauksia kehityksessä eteenpäin! Sekä motorisissa taidoissa, että ajattelussa tapahtuu paljon. Ei ihme, että vaikka päivään saattaa mahtua kolmetkin päikkärit, niin illalla väsymys iskee jo aikaisin. Myös nälkä yllättää usein, ja välillä mietinkin, miten noin pieneen mahtuu niin paljon ruokaa. Mutta energiaa varmasti kuluu kun on niin paljon harjoiteltavaa.

Istumistahan neiti alkoi harjoitella ahkerasti heti kun puoli vuotta tuli täyteen, nyt se sujuu jo todella hyvin, ja hän tykkääkin leikkiä lattialla istuen. Istumisharjoitusten ollessa se ykkösjuttu, ei tyttö paljon osoittanut mielenkiintoa ryömimistä tai konttaamista kohtaan. Nyt kuitenkin eteenpäin olisi päästävä. Kun neidin laittaa lattialle selälleen, ei aikaakaan kun hän jo pyörähtää vatsalleen. Ilmeestä näkee, että tahto päästä liikkumaan on kova, mutta toistaiseksi hän osaa vain työntää itseään taaksepäin. Nyt kuitenkin on alkanut löytymään konttausasento! Vähän kun auttaa, niin hän pääsee kontilleen ja ihanasti heijailee itseään siinä, selvästi tarkoituksena päästä liikkeelle. Ihan ei vielä ole ymmärtänyt miten jalkojen ja käsien pitäisi mennä. Yleensä hetken heijailun jälkeen menee hermo, ja on parempi yrittää välillä tehdä jotain muuta, esim. hakata palikoita lattiaan. Hieman  myöhemmin jaksaa taas yrittää uudestaan. Yksi yö tyttö nukkui hieman levottomasti, ja kääntyili useamman kerran puoliunissaan vatsalleen, ja nosteli päätään. Mahtoikohan liittyä siihen, että unissaankin aivot miettivät liian kiivaasti liikkumisen harjoittelua. Kohta on äidillä vahtimista kun tyttö hoksaa miten eteenpäin päästään!

Toinen mitä kovasti harjoitellaan on käden avaaminen ja tavaran pois heittäminen. Joitain päiviä sitten aloin kiinnittämään huomiota kuinka tyttö useita kertoja päivässä tuijottelee kättään, avaten ja sulkien nyrkkiään. Nyt hän on ottanut siihen lelunkin mukaan. Hän ottaa jonkun esineen ja hetken päästä heittää sen pois. Sitten hän poimii saman tavaran uudestaan ja taas heittää pois. Tätä voi jatkua monta monta kertaa. 

Käsillään hän on myös oppinut paukuttamaan pöydän pintaan. Saattaa läppästä pöytää todella kovaa syöttötuolissa istuessaan, joko yhdellä kädellä tai molemmilla yhtäaikaa. Isänsä kanssa läpsivät pöytää välillä vuorotellen. Vauvasta se on tietenkin hauskaa. 

Tyttö on myös selvästi alkanut oppimaan, että jotain voi olla jonkin sisällä. Hänellä on muoviset palikat, tai oikeastaan palikan kehikot, joiden sisällä on pallo. Eilen hän yritti selvästi kaivaa palloa pois palikan sisältä. Käsien käytössä siis tapahtuu paljon.

Neiti on myös alkanut joskus tahallisesti sivuuttamaan minut, jos ei halua esim. syödä ruokaansa. Saattaa istua ja tutkia ruokalappua, eikä ota kuuleviin korviinsa jos koitan vaikka laulella jotain kivaa laulua, että ruoka maistuisi paremmin. Ensin mietinkin, onko tämä oikeasti tahallista, ja testiksi tein yhden vastustamattoman hauskan äänen, ja minuun katsomatta, tyttö repesi nauramaan! Että juu, kyllä hän kuulee kun haluaa. No, onneksi tämä huomiotta jättäminen tapahtuu aika harvoin (vielä).

Tässä oli vain muutamia esimerkkejä tällä hetkellä tapahtuvasta hurjasta kehityksestä. Meinaa tälle äidille välillä iskeä paniikki kun huomaa, että tosiaan, tuo tyyppi ei olekkaan ikuisesti lattialla makoileva jokeltelija! 

Kirjoja kirjoja

Kirjat ovat oikeastaan aina kuuluneet jollain tapaa elämääni. Pienenä tykkäsin katsella kuvia, ja nautin siitä kun minulle luettiin ääneen. Joistain kirjoista muodostui niin suuria suosikkeja, että niitä piti lukea aina vain uudestaan ja uudestaan, niin monta kertaa, että lopulta muistin kirjan melkein ulkoa. Kuuluin veljeni kanssa kirjakerhoon, ja uuden paketin saapuminen oli aina ihanaa. Muistan vieläkin millaisissa pakkauksissa kirjat postin mukana tulivat. Kirjoja kertyikin paljon. Harmi ettei niitä ole enää tallessa. Osa oli niin puhkiluettuja, ettei niissä ollut paljoa säästämistä, ja loput ovat menneet kiertoon.

Halusin, että omakin lapseni oppisi jo pienestä tutustumaan kirjojen ihmeelliseen, mielikuvitusta ruokkivaan maailmaan. Liityimmekin jo pian vauvan syntymän jälkeen Vau-kirjakerhoon.  Sieltä sai muhkean tervetuliaspaketin, eikä kerhoon liittyminen sido mihinkään. Kerran kuussa tulee kirjapaketti, jonka voi helposti perua netissä. Alkuun peruinkin lähes kaikki paketit, sillä pari kirjaa riitti oikein hyvin. Todennäköisesti jossain vaiheessa vaihdamme kirjakerhon johonkin toiseen, vaikka Vau-kerhosta ihan hyviä ja kestäviä vauvoille tarkoitettuja kirjoja saakin.

Jo yllättävän pienenä tyttö alkoi kiinnostua kirjan kuvista. Nykyään katselemme kirjoja usein, ja hän tykkää kuunnella kun hänelle luetaan ja nimetään asioita kirjojen kuvista. Tyttö tutkii kirjoja myös heilutellen, heitellen, repien (paksut sivut tulevat tarpeeseen), maistellen ja varmaan myös haistellen. Jos en ihan väärin muista, niin seuraavassa paketissa tulee kirja, jossa voi nappia painamalla kuunnella myös ääniä. 

Lähiaikoina järjestän olohuoneen kirjahyllyn alimman tason niin, että siellä on vain pikkuneidin omat kirjat, joita hän saa sitten itse ottaa. 

Odotan innolla sitä aikaa kun saan lukea tytölle hieman pidempiä kirjoja kuten aina niin ihania Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossua, Vaahteramäen Eemeliä tai Melukylän lapsia. Tove Janssonin Muumit tulee myös varmasti joskus luettua yhdessä tytön kanssa. Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu ja Vilttitossu saa aikuisenkin (ainakin minut) tyrskähtämään nauruun kesken lukemisen. Mauri Kunnaksen kirjat pääsevät meillä myös kirjahyllyyn neidin kasvettua vielä hieman. Niissä on mukava huumori ja kirjojen kuvissa on paljon tutkittavaa. Ja onhan noita kirjoja vaikka kuinka paljon! Matkan varrella tulee varmasti vastaan myös ihan uusia, ihania löytöjä. 

Minä ja blogi

 Tämän blogin takaa löydyn minä

Miksi kirjoitan blogia ja millaisen kuvan annan sillä itsestäni? Tätä tulee aina välillä pohdittua. Pohdinnat saivat eilen taas lisää tuulta alleen luettuani Leluteekin jutun Millainen äiti, sellainen blogi? Todella mainio juttu, jossa on hyvä ja hauska kategorisointi äitiysblogeista.

Olen pitänyt kirjoittamisesta ala-asteikäisestä asti. Pidin koulussa aineiden kirjoittamisesta (alkoihan ne jo ala-asteella?) ja kirjoitin kotona päiväkirjaa. Vähän myöhemmin kirjoitin runoja ja novelleja. Ne tosin olivat sellaisia, että harvat niitä pääsivät lukemaan. Ajatuksena kuitenkin oli, että isona minusta tulee kirjailija. Ollessani 14-vuotias mummuni lähetti yhden novellini arvosteltavaksi. Sen arvosteli joku kirjailija (en kuollaksenikaan muista kuka, eikä arvostelukaan taida, harmi kyllä, olla enää tallessa). Novellini sai murskatuomion! Siinä ei ollut päätä eikä häntää. Vaikka se ensin oli herkälle  teinille järkytys, niin pian tajusin kritiikin olevan hyvä asia. Tarvitaan se pää ja häntä, jotta joku muukin voi ymmärtää kirjoituksiani. 

Yläasteelle meillä oli kerran äidinkielen tunnilla tehtävänä kirjoittaa siltä istumalta runo. Opettaja kävi lukemassa kaikkien runot. Luettuani runoni, hän katsoi hyvin vakavana minua ja sanoi "se on todella hyvä. Oikeasti" . Tämä on jäänyt hyvin vahvasti mieleeni. 

Jossain vaiheessa kirjoittaminen jäi moneksi vuodeksi, ei tainnut sopia silloiseen rokki-imagoon *reps* 

Kirjoittaminen on aina ollut minulle tapa järjestellä omia ajatuksiani ja pohtia tunteitani. Niin myös tämä blogi. Vaikka en blogissani käsittele mitään raskaita aiheita, se ei tarkoita ettenkö miettisi niitä. Se, että kirjoitan tänne pääasiassa ihanista asioista, ei tarkoita etteikö elämääni mahtuisi mitään paskaa. Nostan tarkoituksella esille vain hyviä asioita. Sellaisena haluan blogini pitää, se on minulle jollain tapaa terapeuttista. Sille paskalle voisi vaikka perustaa oman blogin, sekin voisi olla terapeuttista. Nyt tuntuu kuitenkin hyvältä näin.

Harva varmaan avaa blogissaan koko elämäänsä lukijoilleen. Varmasti sillä, joka aina valittaa kaikesta, on niitä vaaleanpunaisiakin hetkiä. Ja sillä , joka jokaisessa postauksessaan tanssii ruusuilla, on hetkensä, jolloin se aurinko ei millään löydä tietänsä sinne risukasaan.

Kirjoittaminen on ehkä auttanut minua myös paikkaamaan omaa minäkuvaani raskauden jälkeen. Jollain tapaa nimittäin tunnen, että kadotin osan itsestäni. Vaikka kirjoitan kevyistä, enkä niin syvällisistä aiheista, on blogin pitäminen auttanut minua etsimään uudestaan paikkaani ja miettimään mikä asemani on nyt. 

Olen aina ollut kova pohtimaan asioita. Ehkä joskus mietin liikaakin. Ainakin käydessäni jokunen vuosi sitten vuoden verran kosmetologikoulua, sanoi kaksikin opettajaa, että kyselen ja mietin liikaa. Pidän miettimisestä!  Blogin kirjoittaminen mahdollistaa pohdiskelun, oli ne sitten arkisia asioita tai ei, ja mahdollisesti saa omille ajatuksilleen tukea muilta, tai ehkä niille saa kokonaan uutta perspektiiviä. 

Yksi syy kirjoittamiselle on itsensä toteuttaminen. Työni, josta olen äitiyslomalla, on päiväkodissa, ja siellä jos missä saa itseään toteuttaa! Tämä onkin hyvä aasinsilta siihen, että kotiin jääminen oli tietyllä tavalla kuitenkin pieni shokki. Moni asia muuttui. Työpäivät olivat yhtä höpöttämistä, ja ympärillä pyöri koko ajan muita ihmisiä. Ainoa paikka jossa sai olla rauhassa oli vessa. Kotiin jäädessä tuntui jotenkin hiljaiselta (ihanan hiljaiselta), ja blogin aloittaminen oli jotenkin ihana tapa yhdistyä muihin ihmisiin hiljaisuuden keskeltä, ja samalla toteuttaa itseään. 

On hienoa, että on erilaisia blogeja ja tyylejä. Itse tykkään käydä lukemassa hyvinkin erilaisia tyylejä. Ehkä aina vähän oman mielialankin mukaan. Toisaalta hyvin raskaita aiheita käsittelevät blogit suurina annoksina saavat minut usein ahdistumaan. Toisten blogien lukeminen tuo minulle vertaistukea, viihdettä ja mahdollisuuden päästä kurkkimaan toisten elämiin, kaikkiahan se kiinnostaa!

Kahvia ja pullaa

Tyttö päätti, että tänään on taas hyvä päivä herätä aamulla aikaisin kukonlaulun aikaan, pirteänä kuin pieni peipponen. Äiti olisi ollut hieman toista mieltä, sillä oma nukkumaanmeno meni TAAS hippasen liian myöhäiseksi. No, ei auttanut valittaa. Silmät ristissä ylös, kikatteleva tyttö kainaloon ja keittämään kahvia. Koskahan sitä oppisi, että jos itse menisi ajoissa nukkumaan, niin aamut olisivat huomattavasti miellyttävämpiä. Se on vaan niin mukavaa illalla touhuta rauhassa omia juttuja, kuten katsella telkkaria, kirjoitella blogia, surffailla netissä ym. Aika vain usein hurahtaa niin vauhdilla. Ensin huomaa, että kello lähenee kymmentä (pitäisi alkaa siirtymään sänkyä kohti), seuraavaksi kello onkin jo puoli yksitoista (jos kuitenkin vielä yhden jutun tekisi), oho nyt se onkin jo puoli kaksitoista (tässä kohtaa on hyvä pestä hampaat, siivota kissanvessa ja laittaa niille ruoat, ja olla mukamas menossa sinne nukkumaan), ai niin se yksi juttuhan pitikin vielä lukea netistä...sängyssä 00.30... Aamulla ihmisherätyskello pärähtää soimaan 5.30-6.00, *haukotus*. Tästä voikin päätellä, että olen iltavirkku ihminen. Aamun torkku, illan virkku. Kahvi siis todella tulee tarpeeseen aamulla.

Aamuvarhaisella tyttö syö maidon ja jokun aikaa leikitään ja seurustellaan, kunnes hän ottaakin päivän ensimmäiset tirsat. Tässä vaiheessa olen kuitenkin itse yleensä piristynyt sen verran, että en viitsi käydä nukkumaan. Lisäksi nämä unet ovat yleensä vain noin puolen tunnin mittaiset, joten jos ja kun itse pääsisin siinä uneen, olisi herätys syvästä unesta pian taas edessä. Parempi vain vaikka juoda uusi kuppi kahvia ja lukea aamun uutiset.

Päivän kolmannet kahvit juon yleensä tytön ollessa päikkäreillä puolen päivän aikaan. Tämä määrä yleensä tyydyttää päivän kahvitarpeet. Joskus kuitenkin saattaa vielä alkuillasta alkaa kahvihammasta kolottaa, mutta fiksuna jätän kuitenkin iltakahvit juomatta, jotta pääsisin ajoissa nukkumaan (hehheh).

Kahvini juon oikeastaan aina mustana, ilman sokeria. Vastakeitetyn kahvin tuoksu on ihana. Se leijailee huumaavana  suoraan johonkin aivojen mielihyväkeskukseen, ja saa suorastaan veden herahtamaan kielelle.

En välttämättä tarvitse päiväkaffen kanssa mitään syötävää. Tänään kuitenkin aamusella käväisimme pikkuneidin kanssa kaupassa, ja mikä ihana pullan tuoksu leijailikaan nenääni! Näin heti mielessäni tuon hetken päivällä kun tyttö on päikkäreillä, ja minä istahdan sohvalle toisessa kädessäni kuppi kuumaa kahvia ja toisessa tuore korvapuusti. Pakkohan se pulla oli sitten ostaa. Ja arvatkaa oliko hyvää? No oli!  Täytyy vaan katsoa, ettei tule tavaksi...muuten voi heittää hyvästit rantakuntoon talveksi 2013-hankkeelle (pieni paljastus: hanke ei muutenkaan voi kovin hyvin...mutta en aijo luovuttaa, pitää vain vähän etsiskellä motivaatiota)

Pauligin sivuilta löytyy muuten paljon tietoa kahvista, jos kahvijutut kiinnostaa! (Pauligin mobiilisivuilla ei näköjään olekkaan tuota sivua ollenkaan, joten mobiilissa tämä linkki ei toimi oikein)

Päivä kaupungilla

Tapasimme tänään kaupungilla juuri äitiyslomansa aloittaneen ystäväni. Olimme sopineet näkevämme Stockmannin kellon alla 10.30. Koska molempien aamu oli alkanut jo aikaisin, ja aamupalasta oli kulunut jo useampi tunti, niin päätimme etsiä kivan ravintolan ja nauttia aikaisen lounaan. Menimme Stockan F8 ravintolamaailmaan. En ollut aikaisemmin käynyt siellä, ja se yllätti oikein positiivisesti. Ystäväni söi pasta Carbonaran ja minä otin salaattibuffetista neljän täytteen salaatin. Salaatti maksoi 13,70€ ja hintaan sisältyi salaattipohja (salaatti,tomaatti,kurkku), neljä täytettä (omaani tuli oliiveja, fetajuustoa, kylmäsavulohta ja latva-artisokan sydämiä), leipä ja vesi. Salaattiin sai vielä itse laittaa lisukkeita kuten krutonkeja ja paahdettua sipulia, sekä valita kastikkeen. 

Valitsimme pöydän jonka läheisyydestä löytyi syöttötuoleja, mikro ja wc, hoitotasolla varustettuna. Kyllähän siinä kelpasi lounasta nauttia ja rupatella mukavia, kun kaikki tarpeellinen oli lähellä. Neitikin istui pöydän päässä syöttötuolissa, ja sai päärynä-omenasosetta syödäkseen. Vaikka ennen syömistä tyttö oli kovin väsynyt, niin hedelmäsose taisi antaa sen verran virtaa, että hymy oli kovin herkässä ja sylissä pomputtelu jotain ihan parasta. 

Muutkin ovat ilmeisesti todenneet tämän hyväksi lounaspaikaksi lasten kanssa, sillä vaunukansaa alkoi pikkuhiljaa saapua paikalle enemmänkin. Ja olihan nurkassa myös pieni leikkipaikka isommille lapsille. Silti siellä ei ollut mikään hulabaloo, vaan aika rauhallista syödä. 

En muuten aikaisemmin ole tarvinnut yleisiä hoitohuoneita. Isommat hädät tyttö on yleensä hoitanut kotona, ja pisuvaipat vaihtuivat kesäaikaan yleensä kärryissä. Nyt kuitenkin otin etukäteen selvää mistä lastenhoitopisteitä löytyy Helsingin keskustassa, ja törmäsin tälläiseen hyvään juttuun. 

Keskustassa tuntui olevan paljon rauhallisempaa kuin kesällä. Kiva niin! Stockmannillakin oli oikein mukava kierrellä ja katsella ihania tavaroita. Jotain tuli ostettuakin, mm. tytölle pallo ja pari kylpylelua. 

Ihanan päivän päätteeksi kävimme vielä syömässä jäätelöt Helsingin jäätelötehtaan kojusta Forumissa. Tapasimme siellä myös toisen ystäväni ja hänen nelikuisen poikansa. Hieman vauvat ihmettelivät toisiaan, mutta sitten iski väsymys molempiin pieniin. Päästiin testaamaan samalla lastenhoitotiloja myös siellä. Aika ankea wc, jossa oli hoitotaso ilman mitään pehmustetta. Onneksi meiltä löytyi oma pehmuste hoitolaukusta. Ja kyllähän siellä nyt toki vaipan vaihtoi.

Sen verran oli virikettä päivässä, että pikkuneiti meni nukkumatin maille, katselemaan unikuvia jo hieman ennen seitsemää. 

Henkareiden tuunausta

Ainakin H&M:lta ja Lindexiltä vauvanvaatteita ostaessa kysytään lähes aina, haluanko ottaa henkarit mukaan. Koska lasten henkareista on meillä ollut pulaa, niin olen usein ihan mielelläni ottanut henkarit. Tosin ovathan ne aika rumia muovisia rimpuloita. Sen takia olenkin jo jonkin aikaa miettinyt niiden tuunaamista hieman kauniimmiksi. Ja kiitos Pinterestin, keksin yhden tavan miten sen voi tehdä. Siellä tosin oli tuunattu ihan aikuisten puuhenkareita, mutta hyvin sopi idea myös näihin pieniin muovisiin.

Henkarit saivat uuden värikkään ulkonäkönsä Washi-teipillä! Teippaileminen ei ollut niin helppoa kuin olin kuvitellut, ja ensimmäisissä yrityksissä ei jälki ole ihan niin siistiä kuin olisin toivonut.

Omat teippini ostin Tiimarista, enkä kyllä ole varma onko tuo ihan aitoa Washi-teippiä. Washi-teippi tulee Japanista, ja se on valmistettu riisipaperista. Moniin pintoihin siitä ei pitäisi jäädä jälkiä, joten jos tuunailut alkaa kyllästyttää voi teipin ottaa pois. Teippi sopii myös hyvin askarteluun.

Teippailu on hauskaa puuhaa, ja kovasti yritän keksiä minkä muun tuunailuun tämä sopisi myös. Ideoita?

Lappulelu vauvalle

Lelujen laput ovat tytöstä todella kiinnostavia. Niitä on hauska tutkia, hypistellä ja maistella. Tästä lähti ajatus tehdä vauvalle lelu jossa olisi paljon "lappuja". Visio lelun ulkonäöstä syntyi heti päähäni, ja olihan se pakko päästä toteuttamaan mahdollisimman pian. Lappulelua toteuttaessa sain monia ajatuksia erilaisista itsetehdyistä leluista, ehkä niistä myöhemmin lisää. Koska en omista omaa ompelukonetta, ei lelutehdas pääse pyörähtämään vauhdilla käyntiin.

Tämä lelu on todella helppo toteuttaa ja on ihan hauskan näköinenkin. Kankaaksi valikoitui söpö vaaleanpunainen muffinsikangas, josta äitini on ommellut pikkuiselle pussilakanan. Nauhat tilasin aikoinaan tuttinauhoja varten, ja niitä jäi silloin ihan reilusti yli. 

Ompelin ensin nauhat huolella kiinni toiseen kangaspalaan. Sen jälkeen kankaat nurin kiinni toisiinsa, työ ympäri ja täyttö vanulla. Aika helppoa! Lisäsin vielä vanun sekaan pari pientä kulkusta. Lelu helisee ihanasti kun sitä heiluttaa.

Pikkuneitikin tykkää lelusta. Lenkeistä saa mukavan otteen ja ihania värejä on kiva katsella.

Keinumaan

Kukapa ei pitäisi keinumisesta. Ulos mennessä lapset suorastaan juoksevat kilpaa vapaisiin keinuihin. Keinua voi yksin tai kaverin kanssa. Joku toinen voi antaa vauhtia, tai sitä voi ottaa itse istuen tai seisten. Vauhti voi olla niin hurja, että tuntuu lentävän taivaaseen asti, tai sitten voi keinua vain hiljakseen. Keinuessa voi samalla jutella kaverin kanssa, ja veikkaan, että aika moni teini istuu illalla puiston keinussa kertomassa salaisuuksiaan parhaalle ystävälle (been there, done that..oi niitä hetkiä!)

Monet aikuisetkin nauttivat vielä keinumisesta. Ja mikäs siinä keinuessa vaikka riippukeinussa, puutarhakeinussa tai siinä iki-ihanassa keinutuolissa! Jotkut pitävät hyvinkin hurjasta keinumisesta ja kieppumisesta, ja siihen löytyykin vaikka mitä vempaimia huvipuistoista.

Ehkä keinuminen on siksi niin mukavaa, kun ihminen jo elämänsä alkutaipaleella äidin vatsassa tottuu keinahtelevaan liikkeeseen. Ja vauvana monia heijataan sylissä tai kehdossa. Ehkä siitä jää jokin mielihyvän tunne muistiin.

Me kävimme kokeilemassa keinumista vauvakeinussa reilu pari viikkoa sitten ensimmäisen kerran. Voi kuinka pieneltä neiti näyttikään istuessaan siinä. Ihan pikakokeiluksihan se silloin jäi. Toisella kerralla hän istui keinussa jo paljon paremmin. Meillä on muutenkin otettu istumisessa ihan hurja harppaus eteenpäin parin viime viikon aikana. Nyt tyttö istuu keinussa jo todella hyvin, ja voidaan ottaa vähän vauhtiakin. Näyttäisi siltä, että se on oikein mukavaa puuhaa! Minusta itsestäni on kiva kun ulos lähtiessä voi pysähtyä johonkin leikkipaikalle, ja pikkuinenkin pystyy jo siellä jotain tekemään. 

Olin yllättynyt ettei läheskään joka leikkipaikalla ole vauvakeinua. Myös harmillisesti meidän omalta pihalta sellainen puuttuu. Nyt onneksi oman kodin lähistöltä on löytynyt parikin hyvää paikkaa missä voi käydä keinumassa. Ei muuta kuin pilviä kohti!

Haaveissa ikioma koti

Tällä hetkellä asumme vuokrakaksiossa. Asunto on oikein kiva, ja alueeseen nähden edullinenkin. Asuinaluekin miellyttää oikein kovasti. Kuitenkin haaveissa olisi jonain päivänä se ihan ikioma koti. Se minkä voisi laittaa juuri sellaiseksi kuin itse haluaa ja jossa voisi asua ainakin niin kauan kunnes lapset muuttavat omilleen. Mieluiten tämä ikioma koti olisi ikioma talo, ikiomalla tontilla. Tämän haaveen toteuttamiseen on vielä matkaa, mutta aina välillä näihin unelmiin on mukava uppoutua.

Talo haaveen toteuttamiseksi meillä on ASP-tili, jonne säästämme rahaa aina sen verran kuin pystymme. ASP-tili on hyvä vaihtoehto jos suunnittelee ensiasunnon ostoa. Siinä on säästöille hyvä korko ja edulliset lainaehdot. ASP-tilistä voi lukea enemmän vaikka täältä. 

Keräsin tähän hieman inspiraatiokuvia talohaaveistani. Kaikki kuvat ovat lainattu muualta, ja linkki alkuperäiseen löytyy kuvasta tai kuvatekstistä. Pinterestistä lainatut kuvat menevät Pinterestiin ja siellä kuvaa klikkaamalla pääsee alkuperäiseen.

Näissä kuvissa esitetyt haaveet ovat todella lennokkaita, eivätkä tarkoita, että juuri tähän tähdätään. Säästösuunnitelmat ovat oikein realistiset, mutta unelmissahan saa maalata taivaanrantaa, rakentaa pilvilinnoja ja päästää ajatukset villeiksi.

Unelmien talosta löytyy puutarha. Olisi ihanaa jos talohankinnan ollessa ajankohtainen löytyisi talo, jonka piha olisi valmiiksi laitettu. Pienillä lisähankinnoilla siitä voisi tehdä omanlaisensa. Kuitenkaan valmiiksi tehty piha ei ole mikään kynnyskysymys. Jos piha on laittamatta, niin se vain vaatii itseltä enemmän työtä.

Keittiö on sellainen jonka haluaisin olevan todella siisti, valoisa ja melko uusi. Siellä saisi olla reilusti säilytystilaa ja hyvin työtasoja. Keittön yhteydessä olisi ruokailutila, johon mahtuisi isompikin ruokapöytä.

Kuva: Ikea

Kuva: keittiömaailma

Olohuoneessa tykkäisin vaaleista sävyistä, pehmeydestä ja kodikkuudesta. Iso muhkea valkoinen sohva olisi ihana, mutta saa nähdä uskaltaako sellaista koskaan hommata.

Makuuhuone saisi olla rauhallinen, tyylikäs ja siellä pitäisi tottakai olla muhkea sänky, joka suorastaan kutsuu painamaan pään tyynyyn ja leijailemaan höyhensaarille.

Vaatehuone! Miten mukavaa olisikaan jos vaatteille löytyisi hyvin säilytystilaa, jossa kaikki pysyisi helposti järjestyksessä. 

Lastenhuone saisi oikeasti olla vekkuli ja lapsellinen. Säilytystilat olisi suunniteltu niin, että lapsenkin olisi helppo pitää huone järjestyksessä (eri asia sitten, että pitäisikö kuitenkaan!) Tämä huone saisi herättää jöröimmänkin aikuisen sisältä sen pienen lapsen, joka haluaa päästä leikkimään. 

Tilava ja valoisa kylpyhuone, jossa olisi sauna. 

Yhtenä suurena haaveena olisi kodinhoitohuone. Olisi mukavaa jos pyykinpesukone, kuivausrumpu, siivousvälineet ym. olisivat yhdessä paikassa. Kodinhoitohuoneesta löytyisi myös säilytystilaa ja tasoja, joissa voisi sitten vaikka viikata pyykkiä. 

Unelmakodista löytyisi askarteluhuone. Sinne voisi jättää levälleen keskeneräiset askartelut, ompelut, maalaamiset ym. Luonnollisesti sieltä löytyisi pöytä johon isotkin työt olisi helppo levittää. Säilytystilaa erilaisille materiaaleille ja tarvikkeille pitäisi olla riittävästi.

Nämä tosiaan ovat vain haaveita, katsotaan mitä todellisuus sitten joskus on. 

Ehkäpä tälläinen: