Joulukalenteri

Viime vuonna en tainnut availla tytön kanssa kalenteria ollenkaan, koska hän oli vielä niin pieni. Tänä vuonna kuitenkin halusin keksiä hänelle jotain hauskaa. Äitini löysikin kellarinsa uumenista puisen joulukalenteritalon, jonka sain viedä kotiimme pikkuneidin iloksi.

Joulukalenteritalon viereen ostin pienen kuusen ja hauskan tonttu-ukon. Joka päivä kalenterista tulee yksi koriste kuusen oksalle. Ja välttyäksemme siltä harmitukselta, että koriste pitää jättää kuuseen, eikä sitä voi ottaa mukaan leikkeihin, kalenterin luukusta tulee myös jouluinen tarra. Tarroja varten päällystin kontaktimuovilla kultaisen kartonkipalan johon tarrat saa liimata. Tätä tarrakorttia hän saa sitten kanniskella mukanaan. Ja tämä muuten toimi! Tyttö näyttää itse mihin oksalle koriste kuuseen ripustetaan, eikä sen perään ole tarvinnut vielä yhtenäkään aamuna itkeskellä.

Tyttö on aina täpinöissään kun kysyn, että mennäänkö katsomaan mitä tonttu on yön aikana kalenteriin tuonut. Jännityksellä sanotaan tonttu-ukolle moi ja kurkataan mitä luukusta löytyy. Tarran liimaaminen korttiin on niin huippu jännää, että välillä meinaa unohtua katsoa mikä kuva tarrassa onkaan.

Yllättävän vaikeaa on muuten ollut löytää pieniä koristeita kuuseen ja kivoja jouluisia tarroja! Tiimari, kuinka kaipankaan välillä sinua.

Muuttoa, muuttoa, muuttoa

Tuntuu siltä kuin koko loppukesä ja syksy olisi ollut yhtä pitkää muuttoa. Ensin etsittiin ahkerasti vaihtokumppania. Vietiin toimistolle vaihtohakemus, selattiin vaihtoilmoituksia netistä ja kiikutettiin ilmoituksia rappukäytäviin. Jossain vaiheessa tuntui jo hieman epätoivoiselta ja ajattelimme, että aluetta pitää kohta laajentaa. Sitten se tärppäsi. Ja lähempää kuin olisi osannut kuvitella! Nimittäin samasta rapusta, vain yhden kerroksen ylempää. Siinä sitten käytiin katsomassa asuntoja puolin ja toisin, hieman mietiskeltiin ja tehtiin päätös vaihdosta. Seuraavaksi saikin odotella isännöitsijälausuntoja. Niiden kanssa sai hieman säätää ja alunperin suunnittelemamme muuttopäiväkin siirtyi melkein kuukaudella eteenpäin. Vihdoin kuitenkin lokakuun lopulla pääsimme kirjoittamaan vuokrasopimukset. Kyllä silloin helpotti vaikka siitä alkoikin ahkera pakkaaminen. Siivoaminen, pakkaaminen, raskaus ja taapero oli melko raskas yhtälö. Välillä tuntui, että sitä mukaa kun sai laatikoita täytettyä, niin neiti niitä tyhjensi. Kaapeista löytyi kaikkea jännää, mitä olisi pitänyt saada mukaan leikkeihin.Suurin aarre taisi kuitenkin tytölle olla iso läjä vanhoja kortteja. Nipussa oli minun saamiani kortteja jopa 12 vuoden takaa. Olin ensin heittämässä niitä pois, mutta tyttö jaksoi tutkia niiden kuvia niin kovasti, että annoinkin ne hänelle leikkeihin. Siinä kerkesi aina tovin rauhassa pakkailla, kun pikkuneiti tutki, järjesteli ja ihasteli vanhoja kortteja. Ajatus oli, että kortit eivät kulje mukana enää uuteen kotiin, mutta toisinpa kävi. Tuolla ne ovat edelleen leikeissä mukana ja viimeksi eilen illalla hän vietti niiden parissa pitkän tovin. Eli leikeissä pysyvät niin kauan kuin kestävät.

Lisää haastetta muuttopuuhiin toi myös se, että rakkaalle tyttärellemme alkoi kehittyä (ah, niin ihana) uhma tässä syksyn mittaan. Ja kesken uhman jouduimme luopumaan niin kovin rakkaasta unitutista. Pienet hampaat alkoivat pureskella tutteja siihen tahtiin rikki, että olisin saanut olla ostamassa joka toinen päivä uudet imuteltavat. Mutta ehkäpä näistä tuttihommista lisää erillisessä postauksessa.
Raskaus toi myös mukavasti lisähaastetta, vaikka yllättävän hyvin kuitenkin sitten kasvavan mahan kanssa jaksoin. Hieman ennen muuttoa alkoi kohtu ilmeisesti painamaan johonkin hermoon, ja aina välillä tuntui siltä kuin joku olisi tökännyt puukon oikeaan lonkkaan/nivuseen. Hetkittäin tuntui, että jalat lähtee pois alta kun teki niin kipeää. Neuvolassa totesi terveydenhoitaja, että eipä ne nivuskivut siitä helpotu ennen lapsen syntymää, mutta kas kas, nyt tuo vaiva on poistunut kokonaan!Poistui parahiksi ennen muuttoa. Oli siis minustakin jotain apua varsinaisena muuttopäivänä.

Itse muutto sujui sukkelasti ja täällä sitä nyt ollaan, uudessa kodissa! Tavarat ovat hyvin alkaneet löytämään paikkansa, vaikka onhan tässä vielä laittelemista. Mutta kyllä se vain on mukavampaa laittaa uutta kotia, kuin pakata muuttolaatikoita.

Prinsessaleikit jatkukoon

Torstaina mummi tuli heti aamusta seitsemän jälkeen hoitamaan pikkuneitiä ja viemään tämän joka viikkoiseen taaperojumppaan. Äiti ja isi lähtivät pimeään ja kylmään marraskuiseen aamuruuhkaan, päämääränään Naistenklinikka. Vihdoin oli odotettu rakenneultrapäivä.
Sain keskiviikkona soiton naikkarilta ja minua pyydettiin osallistumaan opetustilanteena tehtävään ultraan. Paikalla oli siis erikoislääkäri ja erikoistuva lääkäri, ja ultraus kesti 45 min. Suostuin, koska aika muuttui vain vartilla aikaisemmaksi ja onhan se aina kiva kun vaavia tutkitaan pidempään ja perusteellisemmin. Mielessäni myös toivoin, että siellä olisi käytetty 4D-laitetta, mutta ihan tavallisella ultralla tehtiin.

Kaikki osat löytyivät ja kaikki oli muutenkin juuri niin kuin pitää. Kuulemma masussani kasvaa oikein eläväinen ja kaunis vauva, heh. Nämä kaksi naislääkäriä puhuivat muutenkin niin kauniisti tästä uudesta elämästä. Heistä jotenkin paistoi kunnioitus myös tätä syntymätöntä lasta kohtaa. Sitä oli ilo kuunnella. Toki kun kyseessä oli opetustilanne, niin he käyttivät keskenään paljon lääkärikieltä, joka oli minulle itselleni täysin vierasta, mutta muistivat myös välillä selittää meillekkin juttuja oikein juurta jaksaen.

Annoimme myös luvan kertoa sukupuolen, mikäli se sattuisi vilahtamaan. Ja vilahtihan se. Pikkuneitimme saa siis pikkusiskon! Ihanaa, toinen pieni prinsessa <3 Voi äidin onnea <3 Ja isin myös!

Kuva

Lääkäri myös kyseli edellisestä raskaudestani ja kerroin kuinka sikiön kasvu oli hidastunut raskauden lopussa ja istukka oli kooltaan hieman pieni. Tämä on hieman huolettanut minua, ja lääkärin ehdotuksesta pääsen kontrolliultraan raskausviikolla 28. Aivan mahtavaa! Kyselin tästä nimittäin jo alkuraskaudessa neuvolassa, mutta sieltä sanottiin, että päivystyksen kautta on sitten mahdollista päästä ylimääräiseen ultraan.
Esikoista odottaessa kävi niin, että kävin supistusten takia päivystyksessä tammikuun alkupuolella, jolloin lasketun ajan (24.2.) painoarvioksi saimme 3,7 kg. Kun muutamaa päivää ennen tuota laskettua aikaa kävimme kohonneiden verenpaiden takia taas päivystyksessä, olikin lääkäri huolissaan sikiön pienestä koosta. Hän jutteli hetken kollegan kanssa synnytyksen käynnistämisestä, mutta uusi kontrolliaika varattiin seuraavalle viikolle. Neiti kuitenkin päätti syntyä spontaanisti siinä välissä, päivää ennen laskettua aikaa, ja oli 2595g ja 47cm. Istukka painoi 300g, ollen siis hieman pieni. Epäselväksi jäi miksi kasvu oli hidastunut niin paljon. Nyt tuntuu todella mukavalta, että sikiön kasvua kurkataan ainakin vielä kerran.

Joulukauden avaus ja pienet liikkeet

Ilman muuttoa alkaisin jo pikkuhiljaa laittamaan joulua kotiin. Ainakin jotain kauniita valoja olisin laittanut. Nyt kuitenkin kun muutto on parin viikon päästä, ei mitään viitsi tähän asuntoon laittaa. Uudessa kodissa onkin vauhdilla pistettävä tavarat paikoilleen, jotta saan laittaa sinne joulun tunnelmaa ajoissa. Loppujen lopuksi joulunaika on niin lyhyt, että alan nautiskella siitä mielelläni ajoissa. Heti vuoden vaihtumisen jälkeen taika häviää, eikä koristeet, laulut ja herkut tunnu enää oikein miltään. Mielellään sitä suuntaa katseen jo uuteen alkaneeseen vuoteen.

Pientä joulufiilistä kuitenkin tänään itselleni sain. Kävimme neidin kanssa aamulla kaupassa, enkä mitenkään voinut vastustaa vastapaistettuja tähtitorttuja. Torttu siis pussiin ja glögihyllyn kautta kassalle. Ja miten maistuikaan ihanalle! Säästelin tämän hetken siihen kun tyttö oli nukahtanut päikkäreille, jotta pääsin nauttimaan kaikessa rauhassa. Silmät kiinni olisi melkein voinut kuulla joulumusiikin ja kuvitella, että ikkunasta näkyisi tumma tähtitaivas ja valkoisena kimaltava pakkashanki. 

Kesken tämän ihanan tunnelmoinnin, alkoi masussa tuntua hassua pikkuista jumpsutusta. Taisi glögi maistua jollekkin muullekkin! Olen kyllä tuntenut satunaisia liikkeitä jo jokusen viikon, mutta näissä oli jo melkoisesti voimaa. Jos käsi olisi sattunut olemaan vatsan päällä, voi olla, että pienet potkut olisivat tuntuneet käteen asti. Rakastan sitä tunnetta kun joku myllää vatsani sisällä. Nautin näistä hetkistä todella paljon, sillä hyvin todennäköisesti lapsiluku on täynnä tässä perheessä, kunhan tämä pieni on saatu maailmaan. Siinä ajatuksessa on myös hitunen haikeutta, sillä pienten potkujen aiheuttamaa tunnetta ei voi kokea mitenkään muuten.

Ihanat uudet pallovalot pääsivät glögihetken ajaksi koekäyttöön.

Nachovuoka ja itsetehty guacamole

Koska suorastaan rakastan TexMex-ruokaa, tein eilisen perjantai-illan kunniaksi, ensimmäistä kertaa, nachovuoan. Tulisen vuoan seuraksi oli itsetehtyä guacamolea, raikasta salaattia ja ranskankermaa. Voin kertoa, että oli juurikin minunlaistani ruokaa ja vei kielen mennessään, nam!

Nachovuokaan löytyi netistä paljon erilaisia ohjeita, joiden mukaan muakkasin omanlaiseni version. Ruokaa tuli aika tuhti satsi, vähempikin olisi riittänyt kahdelle ihmiselle iltapalaksi. Mies söi sitten loput tänään lounaaksi. 

Nachovuoka

200g nachosipsejä

400g naudanjauhelihaa

1pss Taco spice mix (hot)

1dl vettä

1prk smetanaa

tabascoa

salsaa

juustokastiketta

juustoraastetta

Paista jauheliha ja lisää sekaan taco maustepussi, vesi ja smetana. Anna seoksen porista ilman kantta n.10 min. Lado vuokaan vuorotellen nachoja, jauhelihamössöä ja salsaa. Päällimmäiseksi reilusti juustokastiketta ja juustoraaste. Laita uuniin n. 10 min ja 200 astetta.

Jokunen vuosi sitten Amerikanreissulla kävimme miehen kanssa syömässä mexicolaisessa ravintolassa ja sain siellä elämäni parasta guacamolea. En edes ollut osannut haaveilla, että siltäkö sen kuuluukin maistua. Yhtäläisyyksiä kaupan valmiiseen "guacamoleen" saa kyllä hakea. Reissun jalkeen teinkin itse tätä ihanaa herkkua muutaman kerran kotona, mutta jostain syystä se jäi sitten unholaan. Eilen sitä pitkästä aikaa tein ja kyllä maistui hyvälle. Tässä resepti jolla tällä kertaa itse sitä tein. Ohjeesta tulee taas aika reilu annos, mutta guacamole sopii hyvin myös muiden ruokien lisukkeeksi tai vaikka leivän päälle.

Guacamole

4 kypsää avokadoa

1 lime

1 valkosipulinkynsi

1 pieni sipuli

2 rkl ranskankermaa

ripaus suolaa

(tabascoa oman maun mukaan)

Halkaise avokadot, poista kivi ja kaiva lusikalla hedelmäliha kulhoon. Lisää sekaan limen mehu, murskattu valkosipulinkynsi, pilkottu sipuli, ranskankerma ja mausteet. Soseuta ja sekoita sauvasekoittimella. Jos haluaa karkeamman rakenteen, voi avokadot murskata myös haarukalla ja sekoittaa muut aineet käsin sekaan.

Kylläpä olisi tämän annoksen seurana maistunut lasillinen oikein täyteläistä punaviiniä. Nyt sai raikas vesi toimia kyytipoikana, ja hyvin toimikin.

Nälkäisenä en jaksanut edes yrittää panostaa annoskuvaan, vaan näpsäsin jotain äkkiä kännykällä, mutta uskokaa mua, se näytti ja tuoksui huumaavan herkulliselta!

Jee me muutetaan!

Eilen vihdoin, parin kuukauden odottelun jälkeen, pääsimme allekirjoittamaan vuokrasopimuksen uuteen isompaan kämppään. Kävi vielä niin hyvä tuuri, että muutamme samaan taloon ja samaan rappuun, vain yhden kerroksen ylemmäs. Aivan mahtavaa! Olemme niin tykästyneitä nykyiseen asuinalueeseemme, että emme olisi täältä pois halunneetkaan.
Varsinkin nyt kun olen oman lapsen kanssa kotona, niin asuinpaikan merkitys on korostunut itselleni ihan hirveästi. Täällä me kuitenkin suurimmaksi osaksi pyörimme.

Edelleenhän meillä on säästötili ihan ikiomaa asuntoa varten, mutta jos olisimme lähteneet ostamaan omaa, olisimme joutuneet muuttamaan johonkin muualle. Lähiympäristössämme asuntojen hinnat ovat pilvissä ja minun olisi kyllä saatava miljoona voitto lotosta, että alkaisin niitä hintoja makselemaan. Vuokralla ollessa voimme asua täällä ainakin vielä jokusen vuoden. Tarkoitus olisi, että kun esikoinen menee eskariin, niin asuisimme sellaisella alueella jonne sitten jäämme ainakin siihen asti kun lapset ovat peruskoulunsa käyneet. Aika sitten näyttää onko se alue vielä tämä vaiko sitten jokin muu.

Tällä hetkellä asumme kaksiossa ja muutamme siis kolmioon. Ihanaa, että pikkuneitikin saa vihdoin oman huoneen. Nyt lelut ja leikit peittävät alleen olohuoneen, ja tuntuu kuin mikään tavara ei löytäisi omaa paikkaansa. Uudessa asunnossa kaappitila moninkertaistuu ja siellä on jopa pieni varastohuone! Ja mikä mahtavaa, siellä on kaksi vessaa. Ei tarvitse enää miettiä, että menenkö vessaan jo nyt vai otanko riskin ja odotan, että toinen on käynyt suihkussa. Ja kun meitäkin tulee olemaan tuolla neljä henkilöä, niin on vain reilua, että vessoja on enemmän kuin yksi.

Osittain muuton takia ja osittain raskauden takia, pesänrakennusvimma nostaa rajusti päätään. Tekisi vain mieli käydä läpi tavaroita, kierrättää ja heittää pois turhaa. Pakata muuttolaatikoita ja suunnitella mikä huonekalu tulee mihinkin uudessa kodissa. Millään ei jaksaisi odottaa isompaan asuntoon pääsyä! vielä pitää kuitenkin hetki malttaa, sillä muuttamaan pääsemme vasta marraskuun lopussa. Nyt kuitenkin kun sopimukset on tehty, voi hyvillä ja turvallisin mielin suunnitella muuttoa ja uutta kotia.

Tytön huoneeseen lelujen säilytykseen tulee todennäköisesti Ikeasta tämä säilytysjärjestelmä. Kuva: Ikea

Ja jottei vaaleanpunainen pääse loppumaan kesken, saa pikkuneiti matokseen tämän Ikean söpön maton. Kuva: Ikea

Kevätvauva 2015

Ensi vuonna pääsiäisen tienoilla, kun talvi alkaa jäädä taakse ja luonto heräilee uuteen kevääseen, meidän perheeseen syntyy uusi pieni tulokas. Pikkuneidistä on tulossa isosisko!

Alkuraskaus on vihdoin jäänyt taakse. Tuntuu siltä kuin olisi saanut kärsiä monen viikon krapulasta. Väsymys, päänsärky, vatsan jomottelu, pahoinvointi, oksentelu, närästys, mielialojen vuoristorata...Ei kuulosta kovin herkulta. Oli hetkiä jolloin mietin vain, että miksi ihmeessä tähän piti ryhtyä uudestaan? Että eikö sitä olisi voinut olla tyytyväinen vain yhteen pieneen ihanaan? Onneksi apua oli usein saatavilla. Tytön mummi lähti mielellään neidin kanssa puistoon tai vaikka kirjastoon, jotta itse sain levätä edes hetken rauhassa. Ja toki mies oli paljon tytön kanssa kun tuli töistä kotiin.
Nyt kuitenkin kun raskausviikot näyttää 15+6 ja suurinosa alun vaivoista on jäänyt pois, niin en voisi olla onnellisempi tästä raskaudesta. Jokunen viikko sitten istuin ratikassa matkalla kotiin NT- ultrasta ja nieleskelin itsekseni kyyneleitä miettiessäni kuinka sillä pahalla ololla ei ollut enää mitään väliä. Olin juuri nähnyt pikkuiseni ja kaikki oli juuri niin kuin pitikin.

Nyt oloni on suurimmaksi osaksi energinen ja pesänrakennusvietti nostaa kovasti päätään. Tekisi mieli siivota, järjestellä ja suunnitella. Myös ulkoilu ja puistossa käyminen tytön kanssa on taas miellyttävää ja virkistävää puuhaa. Vaikka viime raskaudessa vaivanneet liitoskivut eivät olekkaan vielä alkaneet (ja toivottavasti eivät alakkaan!!!), niin huomaa, että lantionseutu ja nivuset kipuilevat helposti jos liikaa on kävellyt ja rehkinyt. Nämä nippailut vielä kestän, mutta liitoskivut...ei kiitos.

Tästä on hyvä jatkaa masun kasvattelua <3