tiistai 5. marraskuuta 2013

Minun matkakarttani

Koska matkustelu on niin ihanaa ja piristää arkea kivasti, nappasin Karkkipurkin sivuilta tämän kivan matkusteluun liittyvän haasteen!

Haasteen idea on yksinkertainen:

1. Näytä matkakartan (Travbuddy tai vastaava) avulla missä maissa olet käynyt ja paljonko se on prosentteina.

2. Kerro, mielellään perusteluineen, mikä tai mitkä vierailemistasi maista ovat olleet suosikkejasi.

3. Paljasta vielä se maa (tai kaupunki), johon et ole vielä päässyt matkustamaan, mutta johon pääsystä haaveilet.

4. Kiitä sitä boggaajaa, jolta olet haasteen saanut ja vinkkaa myös Casa Volmariin omasta matkakartasta, jotta voin käydä siihen tutustumassa. http://casavolmari.blogspot.fi/

5. Haasta mukaan 3-5 bloggaajaa.


Suosikkimatkani ovat olleet Pariisin reissut ja road trip USAssa.

Pariisissa olen käynyt kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta oli joulukuun alussa 2009, ja tunnelma siellä oli aivan uskomaton! Pimeät illat ja upeat valot. Ruokaa tunnelmallisissa ravintoloissa ja lämmintä punaviiniä joulumarkkinoilla. Iloisia ihmisiä ja paljon mielenkiintoista nähtävää. Tästä matkasta jäi todella hyvät ja vahvat muistot.
Toinen kerta Pariisissa oli viime kesän lopussa, kun menimme sinne häämatkalle. Matka oli jälleen oikein onnistunut ja saimme syödä lisää hyvää ruokaa, nähdä upeita nähtävyyksiä ja nauttia olostamme. Otimme rennosti päivä kerrallaan, sillä odotin silloin pikkuneitiä ja raskaus vei hieman voimia. Ostimme tältä reissulta joitain pieniä vaatteita, ja muutenkin kun häähössötykset oli onnistuneesti takanapäin, aloin enemmän ajatella kasvavaa vatsaani ja sen mukana tulevaa onnea. Tällä reissulla muuten ulkopuolinen ihminen ensimmäisen kerran huomasi raskauteni!

Ihanista ihanin Pariisi
Kesällä 2011 toteutui vihdoin pitkäaikainen unelmani ja pääsin reissuun jenkkeihin, länsirannikolle. Reissussa oli minun lisäkseni mieheni ja hänen perheensä. Lensimme New Yorkin kautta Las Vegasiin, josta jatkoimme matkaa autolla Grand Canyonin kautta Californiaan Los Angelsiin ja San Franciscoon. Reissu oli kerrassaan upea ja unohtumaton. Paljon tuli nähtyä ja koettua. Jos ihan pakko olisi valita, niin suosikkipaikat tällä reissulla olivat ehkä Grand Canyon ja Universal Studiot. Mutta mielellään en tästä reissusta suosikkipaikkoja erottelisi, sillä pidin kaikista paikoista joissa kävimme. Ihmiset olivat ihania, ystävällisiä ja helposti lähestyttäviä. Kotimatka venähti vähän pitkäksi lentojen peruuntumisen vuoksi, mutta jos sitä ei lasketa, niin kaikinpuolin mahtava matka, jossa riittää muistelemista pitkäksi aikaa.
Bellagion suihkulähteet, Las Vegas
Grand Canyon, Arizona
Universal Studio, Los Angeles
Venice beach, Los Angeles
Golden Gate, San Francisco
Punapuumetsä Muirwood, California
Haaveissa olisi joskus päästä jouluksi New Yorkiin. Tämä haave on ollut pitkään,ja toivon mukaan se vielä jonain päivänä toteutuu. Toinen paikka johon mielelläni lähtisin on Irlanti. Tämä ei kuitenkaan taida olla miehen suosikkilistoilla, joten katsotaan tuleeko sinne koskaan lähdettyä.

Matkakuume tässä kirjotellessa ja kuvia katsellessa nousee kovaa vauhtia. Onneksi siihen on tulossa helpotusta vielä tämän vuoden puolella, kun suuntaamme kohti Gran Canariaa!

Vaikka ohjeessa pyydetään haastamaan 3-5 bloggaajaa, niin en lähde nyt haastamaan, vaan tämän saa napata tästä kuka vain. Toivottavasti moni lähtee vielä mukaan!

4 kommenttia:

  1. Ihan mahtavalta kuulostaa tuo teidän Amerikan matka! Ja jouluinen New York olisi varmasti myös tosi ihana… :))
    Kauhea matkakuume tuli sitä omaa postausta tehdessä, ja nyt uudelleen tätä lukiessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viheliäs vaiva tuo matkakuume :D! Onneksi itselle tulossa tosiaan helpotusta siihen :)

      Poista
  2. Kiitos kun vinkkasit omasta matkakartastasi, näitä on niin kiva selailla ja kasvattaa matkakuumetta. ;) Jouluinen New York on haaveissa myös täällä ja voi, että haluisin itsekin kuvia Pariisin Eiffel-tornista.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista