keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Tämän hetken päivärytmi


Päivärytmi tuntuu tytöllä vaihtelevan vielä melko usein. Nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että meidän päivät sujuisivat aika mukavassa rytmissä.


Klo 6-7 herää pikkuneiti uuteen päivään. Yövaippa pois ja reilusti maitoa nassuun. Tämän jälkeen leikimme, luemme kirjoja (äiti hörppii kahvia) ja muuten vain halimme ja olemme. 

Klo 7.30-8 tyttö syö aamupuuron hedelmäsoseen tai kiisselin kera, jonka jälkeen hän ottaa  30-45min tirsat.

Pesut, rasvaukset ja päivävaatteet päälle. Leikkiä, ulkoilua ja oleilua.

Klo 10-11 välille ajoittuu lounas. Lounas on yleensä lihaa, kanaa tai kalaa, perunan tai pastan, ja kasviksien kanssa.Nokkamukista maitoa päälle ja joskus ruispalan imeskelyä.

Päivän pisimmät päikkärit sijoittuvat tähän väliin. Nyt parina päivänä tyttö on nukkunut pitkästä aikaa parvekkeella nämä unet. Se onkin siinä mielessä aika hyvä ratkaisu, että itse voin vaikka siivota sisällä, tarvitsematta varoa kolistelua. Ja saahan siinä myös raitista ilmaa. 

Välipala, joka usemmiten on hedelmäsosetta tai kiisseliä, maitoa ja maissinaksuja.

Leikkiä ja yhdessä olemista. Peuhaamista ja ehkä vähän riehumista.

Klo 15-15.30 päivän viimeiset päikkärit, jotka kestävät yleensä 30-45min

Päivällinen aika samalla kaavalla kuin lounas.

Usein aika riehakasta leikkimistä, isin odottelua kotiin, pientä iltakiukkua.

Klo 18-19 iltapuuro hedelmäsoseella tai kiisselillä, (kylpypäivinä kylpy) iltapesut, rasvaukset, yökkäri päälle

Klo 19-20 yöunille maitopullon kera


Tälläinen on siis rytmi tavallisina päivinä, jolloin ei ole mitään mitään muuta ohjelmaa ja menoa. Toivottavasti tälläisenä myös edes hetken pysyisi. Tai jos jonkun pitää rytmissä muuttua, niin päikkärit voisi vaihtua kaksiin tai vaikka yksiin tosi pitkiin. Nyt mennään kuitenkin näillä ja tämä on oikein hyvä.

2 kommenttia:

  1. Meillä siirryttiin 1 vuotiaana kaksista yhtiin päikkyihin. Oli haastetta väliin saada lapsi pysymään puoleen päivään hereillä, ulkoilessa piti ottaa syliin ettei vaunuun nukahda mutta sitten alettiin ottamaan 3 tunnin päiväunia ja 10 tunnin yöunia. Se oli mahtavaa. Meillä eletään täysin päiväkoti rytmissä vaikka kotona vaan ollaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen unirytmi kuulostaa kyllä ihan mahtavalta! Sitä voisi yrittää tavoitella kunhan neiti tuosta vielä kasvaa :)

      Poista