maanantai 23. syyskuuta 2013

Kirjoja kirjoja


Kirjat ovat oikeastaan aina kuuluneet jollain tapaa elämääni. Pienenä tykkäsin katsella kuvia, ja nautin siitä kun minulle luettiin ääneen. Joistain kirjoista muodostui niin suuria suosikkeja, että niitä piti lukea aina vain uudestaan ja uudestaan, niin monta kertaa, että lopulta muistin kirjan melkein ulkoa. Kuuluin veljeni kanssa kirjakerhoon, ja uuden paketin saapuminen oli aina ihanaa. Muistan vieläkin millaisissa pakkauksissa kirjat postin mukana tulivat. Kirjoja kertyikin paljon. Harmi ettei niitä ole enää tallessa. Osa oli niin puhkiluettuja, ettei niissä ollut paljoa säästämistä, ja loput ovat menneet kiertoon.


Halusin, että omakin lapseni oppisi jo pienestä tutustumaan kirjojen ihmeelliseen, mielikuvitusta ruokkivaan maailmaan. Liityimmekin jo pian vauvan syntymän jälkeen Vau-kirjakerhoon.  Sieltä sai muhkean tervetuliaspaketin, eikä kerhoon liittyminen sido mihinkään. Kerran kuussa tulee kirjapaketti, jonka voi helposti perua netissä. Alkuun peruinkin lähes kaikki paketit, sillä pari kirjaa riitti oikein hyvin. Todennäköisesti jossain vaiheessa vaihdamme kirjakerhon johonkin toiseen, vaikka Vau-kerhosta ihan hyviä ja kestäviä vauvoille tarkoitettuja kirjoja saakin.


Jo yllättävän pienenä tyttö alkoi kiinnostua kirjan kuvista. Nykyään katselemme kirjoja usein, ja hän tykkää kuunnella kun hänelle luetaan ja nimetään asioita kirjojen kuvista. Tyttö tutkii kirjoja myös heilutellen, heitellen, repien (paksut sivut tulevat tarpeeseen), maistellen ja varmaan myös haistellen. Jos en ihan väärin muista, niin seuraavassa paketissa tulee kirja, jossa voi nappia painamalla kuunnella myös ääniä. 


Lähiaikoina järjestän olohuoneen kirjahyllyn alimman tason niin, että siellä on vain pikkuneidin omat kirjat, joita hän saa sitten itse ottaa. 

Odotan innolla sitä aikaa kun saan lukea tytölle hieman pidempiä kirjoja kuten aina niin ihania Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossua, Vaahteramäen Eemeliä tai Melukylän lapsia. Tove Janssonin Muumit tulee myös varmasti joskus luettua yhdessä tytön kanssa. Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu ja Vilttitossu saa aikuisenkin (ainakin minut) tyrskähtämään nauruun kesken lukemisen. Mauri Kunnaksen kirjat pääsevät meillä myös kirjahyllyyn neidin kasvettua vielä hieman. Niissä on mukava huumori ja kirjojen kuvissa on paljon tutkittavaa. Ja onhan noita kirjoja vaikka kuinka paljon! Matkan varrella tulee varmasti vastaan myös ihan uusia, ihania löytöjä. 

2 kommenttia:

  1. Oma kirjahylly on kyllä kiva - meillä lapsilla on hyllynsä omissa huoneissaan, mutta olohuoneessa on vielä laatikko sinne kulkeutuneille kirjoille, eli aina on kirja käden ulottuvilla. :) Ja tosi pienilläkin on jo niitä suosikkikirjoja - tosin aina välillä mun on pakko "hukata" se suosikki vähäksi aikaa, kun en jaksa loputtomiin lukea samaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että jos tyttö äitiinsä tulee, niin meilläkin ne suosikkikirjat kummallisesti katoaa välillä :D Ja tosiaan, nyt ehkä ymmärränkin, miksi se yksi kirja aina hävisi ollessani pieni!

      Poista