sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kahden euron lelupäivä


Eilen oli koko maan siivouspäivä, joka järjestettiin nyt neljännen kerran. Itse kävin ensimmäisen kerran piipahtamassa kyseisessä tapahtumassa viime keväänä. Silloin menimme miehen ja vauvan kanssa Kumpulaan Limingantielle kiertelemään kirppispöytiä. Siellä oli aivan mieletön tunnelma. Koko katu oli täyttynyt hyväntuulisista ihmisistä. Toiset olivat kiertelemässä ja ostamassa, toiset myymässä. Pöydät olivat täyttyneet vaatteista, leluista, kirjoista, astioista ym. Jotkut olivat pistäneet pystyyn kojun jossa myytiin kahvia, teetä, mehua ja kotitekoisia herkkuja kuten pullaa, mokkapaloja ja piirakkaa. Erään talon ikkunasta myytiin kalakeittoa! Tunnelma oli kuin kyläjuhlissa. Harmi ettei sieltä tullut otettua yhtään valokuvaa.


Keväällä ajattelin, että aivan ehdottomasti pistän oman pöydän pystyyn seuraavana siivouspäivänä. No, jäi sitten kuitenkin laittamatta. Tavaraa mitä myydä olisi varmasti yllin kyllin, mutta enpä ole saanut aikaiseksi niitä käydä läpi. Ehkä ensi keväänä sitten.
Kuitenkin lähdin mielelläni kiertelemään myös tähän syyspuolen siivouspäivään. Harmistuksekseni tuolla Limingantiellä ei kartan mukaan ollut myyjiä, joten emme lähteneet sinne, vaan lähdimme kävelemään Dallapenpuistoon. Kartan mukaan siellä olisi ollut myyjiä. Matkalla sinne näimme vain pari hassua pöytää, eikä puistossakaan montaa myyjää ollut. Eikä tunnelmakaan ollut yhtään viime kevään kaltainen. Ehkä sateen uhka oli osasyy myyjien vähyyteen. Tai sitten keväällä ihmisillä on enemmän vimmaa siivota kaappeja ja varastoja, ja lähteä myymään tavaroitaan kadulle. Tai sitten me vain olimme väärässä paikassa! Kuulemani mukaan esim. Karhupuistossa olisi ollut enemmän hulinaa.

Tyhjin käsin ei kuitenkaan tarvinnut lähteä kotiin. Niistä Dallapenpuiston vähäisistä pöydistä löytyi pikkuneidille yksi kiva puna-valkoraidallinen body eurolla ja neljä uutta lelua! Rahaa näihin leluihin meni yhteensä päätä huimaavat kaksi euroa. Pehmeät lelut menivät kotona pesukoneeseen ja muoviset pinottavat renkaat pesin käsitiskiaineella. Pesun jälkeen kaikki olivat lähes kuin uusia. Siivouspäivästä tulikin vauvalle lelupäivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti