keskiviikko 21. elokuuta 2013

Vaateinventaario

Rakastan lastenvaatteita! En ole mikään merkkitietoinen, vaan pääasia on, että vaate on lapsen päällä mukava ja näyttää kivalta. Toki tiedän, että jotkin merkit ovat laadukkaampia kuin toiset, ja lapsen kasvaessa on kestävyydelläkin enemmän merkitystä, varsinkin ulkovaatteissa.

Tyttömme syntyessä meillä oli todella paljon vaatteita hänelle valmiina. Olin ostellut vaatteita kaupasta ja kirpputoreilta, sekä saanut niitä aivan ilmaiseksi niin paljon kuin jaksoin mukanani kantaa. Ja tietysti pienen syntyessä saimme paljon vaatetta lahjaksi. Kaikkea oli moneksi seuraavaksi kuukaudeksi, ja jopa sen verran paljon, että osa on jäänyt lähes käyttämättä. Nyt kuitenkin kun vähitellen siirrymme kokoihin 68cm ja 74cm, niin ei niitä vaatteita enää olekkaan niin reilusti! Syksyn ja talven tulo tuo vielä lisähankintaa, kun tarvitsee haalaria, välivaatetta, pipoa, tumppua ja töppöstä.


Onneksi olen pariin kertaan päässyt kiertelemään kirppiksiä ja tehnyt ihan hyviä löytöjäkin.
Keväällä järjestettiin Herttoniemessä pihakirppis-tapahtuma, josta tarttui mukaan syyshaalari ja talvihaalari, molemmat lähes käyttämättömiä. Lisäksi sieltä löytyi pari söpöä mekkoa tälle kesälle, ja pari jotka jäivät vielä kaappiin odottamaan neidin kasvamista.
Kävin myös viime viikolla Vekarakirppiksellä, josta yleensä on löytynyt hyvin kaikkea. Nyt kuitenkin saalis jäi hieman pieneksi, mutta tyhjin käsin ei toki tarvinnut lähteä. Löysin loistavassa kunnossa olevan Reimatecin talvihaalarin, joka on taas seuraavaa kokoa, joten todennäköisesti alkuvuodesta juuri sopiva. Lisäksi löytyi yksi body, talvitöppöset ja pari isolieristä kesähattua tulevaa reissua silmällä pitäen.



Kesälomalla tein shoppailureissun keskustaan, ja kävin koluamassa alelaareja tehden hyviä löytöjä pikkuneidille. Niistä kuitenkin suurinosa oli tälle kesälle, joten syksyn ja talven tullen, ne ovat varmasti jo pakattu muiden pieneksi jääneiden vaatteiden joukkoon.

Kunhan inventaario pikkuisen vaatteista on valmis, täytyy lähteä tekemään taas vaateostoksia sen mukaan mitä puuttuu.
Pikku Huopalahteen on avattu uusi lastenvaatteiden-ja tarvikkeiden kirpputori, Pallokala Poks. Taidan joku päivä lähteä matkarattailla liikkeelle ja menen katsomaan, josko sieltä tekisi hyviä löytöjä. Taitaa pääkaupunkiseudulta löytyä myös muita käymisen arvoisia lastenvaatekirpputoreja. Täytyykin suunnitella kirpparikierrospäivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti