lauantai 11. toukokuuta 2013

Parveke kesäkuntoon


Ihanaa, vihdoin on taas se aika vuodesta kun saa kaivaa ruukut ja korit esiin, upottaa sormet multaan ja alkaa laittamaan parveketta kesäkuntoon!
Eilen kävimme Plantegenissa ostamassa kukkia ensimmäisen satsin. Mukaan lähti mm. Petunioita, Gerberoita ja Pelargonioita, eli melko perinteisiä parvekekukkia. Yhteistuumin siivosimme parvekkeen talven pölyistä pois, ja isin seurustellessa pikkuneidin kanssa, sain hyvin aikaa istuttaa kukat. Voi sitä mullan ja kukkien tuoksua, ja ihanaa auringonpaistetta.

Edellisen asuntomme parveke oli ruma. Suurinkaan kukkameri ei olisi saanut siitä viihtyisää. Siksi olenkin ollut ikionnellinen tämän asuntomme parvekkeesta. Se on kuin pieni patio.
Edelliseksi kesäksi ostimme lattialaudat, pöydän ja tuolit, ruukkuja sekä muuta koristetta. Tänä vuonna siis riittää pelkät kukat ja multa. Jos jotain kuitenkin haluaisin kukkien lisäksi vielä ostaa, niin Ikeassa on myynnissä näppärä parvekkeen kaiteeseen kiinnitettävä aurinkovarjo. Hintakaan ei ole paha, vain 7,99e! Varjolla saisi mukavasti suojaa vaikka vauvalle joka jokeltelee huovan päällä, äidin nauttiessa lasillisen raikasta jääteetä auringonpaisteessa.

Tervetuloa kesä ja kärpäset!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti